tiistai 8. marraskuuta 2011

Pitkästä aikaa haastetta

Paskiksessa oli tehtävänä laittaa korttiin kukkia! Niitä löytyy valmiiden paperiruusujen muodosta kortistani varsinainen rykelmä :)
Taustalla on kahta hieman hohtava paperi, jonka päällä kahta kuviopaperia aseteltuna hieman limittäin (ihan vaan kun tiedän kokemuksesta, ettei ne koskaan mene täysin suoraan,ainakaan minulla!). Vauva ja sydämet on leikattu tilda-arkista. Lisänä metallinen sydän ja tutti värjätyssä hammaslangassa, sekä paljon puolihelmiä.


Kortin tein ristiäisiin vietäväksi :) Ja anteeksi vielä kuvan huono laatu! Otin sen kiireessä sunnuntaina, joka oli pimeä päivä aamusta iltaan, joten salaman kanssa otettaessa kuvaaminen on aina hankalaa.

Tällainen viimehetken päivitys p*skarteluhaasteeseen.
Iloa kaikkien viikkoon!
Terkuin,

maanantai 31. lokakuuta 2011

Erityinen hääkortti

Kesällä juhlimme rakkaan ystäväni häitä, joissa sain toimia myös kaasona yhdessä toisen ystäväni kanssa. Annoimme muutamien ystäväpariskuntiemme kanssa yhteisen häälahjan, jonka mukaan tein vähän isomman, A5 kokoa olevan hääkortin.


Kortin väritys (hopea ja violetti) tuli suoraan häiden teemaväreistä. Sulhon harrastuksena on kalastus, josta kalamainen idea korttiin lähti. Kalat on piirretty googlen kuvahaun avulla löytyneitä kaloja mukaillen itse tussilla ja väritetty copiceilla. Silmissä on glossya mukana. Simpukat olen joskus saanut, embossasin niitä hopealla ja kirkkaalla jauheella, tuli vähän erilaista tekstuuria. Lisänä alareunassa kaikkea kimaltavaa ja sormuksetkin.

Iloa kaikille alkavaan viikkoon!
Terkuin,

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Kaksi hääkorttia samalla kuvalla

Tässä kaksi jo kesällä valmistunutta hääkorttia samalla digileimalla. Hain ilmaisia digileimoja netistä, ja tämä esimerkiksi lähti talteen. Osoitetta digileimaan minulla ei valitettavasti juuri nyt ole, koetan muistaa etsiä sen uudestaan ja lisätä tähän tekstiin myöhemmin.



Kuvat on väritelty tusseilla ja molemmissa korteissa kohoteltu 3D-tarrapaloilla korttipohjasta.

Iloista sunnuntain jatkoa kaikille,
terkuin,

lauantai 29. lokakuuta 2011

Päivitystä NYT!

Luvattoman pitkään täällä on eletty hiljaiseloa, koetan saada nyt tilanteeseen muutosta. Askartelupöydän äärellä ei ole vähään aikaan tapahtunut mitään, sillä olen hurahtanut täysin uuteen asiaan. Mikä se on, selvinnee tulevissa päivityksissä. Nyt kuitenkin parin kuukauden takaisiin valokuviin. Kesällä ystäväpiiriini syntyi kaksi tyttölasta (ja molemmat vanhempien esikoisia) eli loppukesästä on ihailtu ihania vauvoja! Tässä kortti ja vauvakakku, jotka veimme toiselle ystäväperheellemme :)



Kortissa pohjalla on tuollainen kiiltävä kartonki, näkyy paremmin alemmassa kuvassa. Leikkasin erilaisista kuviopapereista neliöitä (paperit Askartelukirppikseltä), tyttö ja potkupuku on vanhasta Tilda-paperikosta leikattuja, potkupuku kohotettu 3D-tarroilla ja pilkkuihin lisätty kimalleliimaa. Myös tuo oikean alakulman neliöpaperi on kohotettu pohjasta. Lisänä ruusuja, helmenpuolikkaita ja kaikkea pinkkiä varastojen kätköistä :)


Ystävillämme oli jo paljon vauvanvaatteita, joten päädyimme kokoamaan vauvalahjaksi kakun, joka sisälsi jotain isälle (sikari), jotain äidille (skumppapullo), jotain "isoveljelle" (lelu koiralle) ja jotain vauvalle (pehmoinen leikkikuutio, sukkia ja vaippoja). Vähän hankaloitti kun tuo sellofaani lopahti kesken,mutta saatiin onneksi joten kuten ehjänä kuljetettua perille asti :D

Nyt on yritetty jonkinlaista come backiä tehdä. Lupaan kovasti yrittää postailla useammin kuin kerran kahteen kuukauteen ;)

Terkuin,