torstai 22. heinäkuuta 2010

Sinistä ja ruskeaa

Miehistä korttia piiitkästä aikaa.Tässäkin kortissa palperoita taustalla erilaisista papereita.Oli muuten ongelmallinen tuo numeroiden laittaminen.En omista mitään hienoja vehkeitä, joista saisi numeroita ulos stansseilla. Varastoista ei löytynyt myöskään numerotarroja tai pahvisia numeroita. Arvatkaapa millä tuo on loppujen lopuksi leimattu, sillä en omista myöskään numeroleimasimia?

 
Siinä on nimittäin taiteiltu aakkosleimasimista Z:n ja O:n kanssa :D

Kirjaimet leimasin ruskealla musteella, johon päälle töpöttelin glitteriä pensselillä.
Korttini osallistuu myös P*skarteluhaasteeseen, jossa aiheena oli käyttää sinisen lisäksi jotain toista väriä. Minun korttini on siis tehty sinisellä ja ruskealla.

Terkuin,

Kesätunnelmaa helteessä :)

Tähän korttiin ja seuraavana postauksena olevaan korttiini,olen taustan ideaa lainannut häikälemättömästi täältä. Ensin ajattelin, että olenpa törkeä kopioija,mutta lopputuloshan näyttää aivan erilaiselle!Ainoa yhdistävä tekijä taitaa olla tuo ympyrän muoto :):)

Ensimmäinen palleroita taustakseen saanut kortti sai inspiksensä tuosta ihanan kesäisestä leimasta, jonka olen leimakuvana taas kerran saanut.
Tuo sininen paperi on valmiiksi tuollaista kiilteleväistä ja sen takanakin oli valmiina liimapinta.En muista yhtään mistä se on minulle eksynyt? Mutta aika kivaa ja kävi kortin värimaailmaan ja tunnelmaan hyvin :) Lisänä tuollainen pahvitagi täältä ja muutama timantti.Kesäfiilis on taattu :P

Terkuin,

Hääkortti samalla leimakuvalla kun edellinen :)

Tässä tuosta ihanasta siilihääparista vielä sininen hääkortti!Onnistui hyvin, olen tyytyväinen lopputulokseen :)


Tällainen sininen hemppis kortti tällä kertaa :)
Terkuin,

maanantai 19. heinäkuuta 2010

Hääkorttia pukkaa...

Tässä toinen,itseasiassa jo eilen valmistunut hääkortti.Näitä tehdään nyt kun ostajiakin ois ;) Tässä kortissa olen tyytyväinen tuon leimakuvan väritykseen!Kerrankin onnistui kivasti,taistelen yhä noiden akvarellipuuvärien ja siveltimen kanssa..oppii sitä näköjään noillakin tekemään suht kelvollista jälkeä.Hidasta tosin on.Ja taas kun leimakuva oli saatu,meinasi muste jostain kohtaa levitä ja paperi kupruilla.Toivottavasti sitä ei huomaa lopputuloksesta.

Alhaalla teksti "Sydän on löytänyt sydämen". Kortti on telinemallia.

Samalla hujautin vaihtaa profiilikuvaani. Mies kommentoi tänään "sun kaikki kuvat on ihan samanlaisia,tukka vaan aina muuttuu!",joten se on nyt sitten vaikka viime viikolla hankitun uuden tukan kunniaksi ;)

Terkuin,

Hillitty hääkortti

Kokosin nopeasti tällaisen hääkortin askartelutarvikkeiden järjestelyn lomassa.Tuo valkoinen tausta,jossa musta hääparin silhuetti on korotettuna,on saatu Anelmalta.Nyt se pääsi käyttöön :) Lisäksi (taas) uusia tekstileimasimia,tällä kertaa tekstit "Timantit ovat ikuisia,sitä olkoon liittonnekin.Kera onnellisten vuosien,päivien,tuntien,hetkien." sekä sisäpuolella "Hääparia lämpimästi onnitellen".Samalla kulutin noita irtotimantteja (jos tekstissä puhutaan timanteista,niin pitäähän niitä kortissakin olla).Kaikki pienimmätkin timantit on siis ensin laiteltu kaksipuoleiseen teippiin ja sitten aseteltu yksi kerrallaan korttiin.Tuli kaunis,tykkään!

Kuvaustaitoni taas saavat kuvat näyttämään täysin erisävyisiltä!Mutta samasta kortista ne on :)

Terkuin,

Villakeijun haaste nro.20!

Villakeijun uutta haastetta pukkaa!
Tällä kertaa aiheena oli ruudukko,tehtävänannon näet täältä.

Oman ruudukkoni tein pikapikaa lauantai-iltana/sunnuntaiaamuna,tässä lopputulos!

Pallopaperi,kukka ja helmet löytyvät Villakeijusta!
Taustaa leimailin kiekuroilla ja tummensin reunoja ruskealla musteella.Simppeli.Neliöt vinksottaa taas joka suuntaan kuvassa,vaikka luonnossa näyttää ihan kohdillaan olevan...hmmph.

Terkuin,

sunnuntai 18. heinäkuuta 2010

Rippikortti

Teinpäs sitten kun innostuin,myös tämän pikaisen rippikortin pojalle.Aika tummanpuhuva tuli,en selvästikään hallitse näitä miessukupuolen kortteja :D Myös tuo teksti näyttäisi rempsottavan vaikka mittailin ja tarkistin että olisi suorassa,hmmph.
Terkuin,

Nallea :)

Tämä on ainoa kortti tänään,joka on syntynyt nopeasti ja siitä on tullut sellainen,että voin olla tyytyväinen.Olen väkertänyt 3 hääkorttia koko päivän,eikä yksikään niistä ole valmis...onneksi saa edes jotain aikaiseksi!

Tavoite on käytellä irtopapereita ja kukkasia pikkuhiljaa vähemmäksi.Tästä tuli yllättävän kiva,värit ja muut :) Uudet tekstileimasimetkin ensimmäistä kertaa käytössä ;)
Nyt odottelen vain omaa signeerausleimasinta,jonka tilasin reilu viikko sitten...odottavan aika on pitkä... :D

Terkuin,

Erilainen rippikortti (EI heikkohermoisille eikä siveyden sipuleille)

Pääsin taas toteuttamaan kortteilijan mielikuvistustani kun ystäväni tilasi serkkupojalleen rippikortin,jossa täytyy olla onnittelut naimaluvasta ja sitten ihan se itsensä - kirkkovene!

Tämän kortin katselu ei siis sovi heikkohermoisille, vanhoillisille, pikkusieluisille eikä siveyden sipuleille. Lisävaatimuksena oli, että kortin täytyy olla tyylikäs. HUH! Tällaista sain aikaan..

Kortin tilaaja, ja kuulemma saajakin, olivat erityisen tyytyväisiä lopputulokseen :D

Tällainen projekti, nyt kun muistin vihdoi julkaista kuvat.Muuten kortteilu onkin vähän jäänyt.Oltiin viikko poissa kotoa,enkä ottanut askartelukamppeita mukaan,kun piti olla muutakin tekemistä esim. keittiönpöytämme hiomista ja maalaamista.Se projekti jäikin vielä Pöljälle,mutta saatiin jo kahdesti maalattua!Kyseessä on isänisäni tekemä pöytä,ehkä joskus 40 vuotta sitten.Se oli maalattu kiiltävällä, punaisella lattiamaalilla. Hion ensin käsin kaiken maalin pois,sitten kiinnitettiin pöytälevy uudestään kiinni (uusittiin halenneet puutapit yms) ja nyt se jäi kuivumaan ja odottamaan pöytälevyyn vielä yhtä maalikerrosta.

Maanantaina taasen haimme kälyni kanssa pestyjä mattoja mökiltä.Tulomatkalla törmäsimme kapealla mökkitiellä mutkan jälkeen tukkirekan keulaan.Autohan meni lunastukseen ja kyytiläisiä käytettiin kyssissä kuvattavana.Vakavilta vammoilta säästyttiin!Minulla on rintalasta sen verran tärähtänyt,että nyt parantelen sitä vahvojen särkylääkkeiden avulla.Ensin poliisi syytti meitä niin kovasti,että eivät edes katsoneet kuorma-auton piirturista millaisella vauhdilla hän mutkaan tuli (maaseutupoliisit ARGH), mutta loppujen lopuksi kälyni sai vain suullisen varoituksen eikä edes sakkoja.

Näinkin vauhdikkaasti saa lomansa menemään ;)
Nyt pitäisi tehdä muutama hääkortti, ystäväni tulee valkkaamaan ensi viikolla yhden, jääpähän loput varastoon. ;)

Vieläkin lomaterkuin,

perjantai 9. heinäkuuta 2010

Arvontaa

Täältä löytyy arvonta!Kaikki mukaan :)

Terkuin,
Tällaisella hääkortilla lopettelen torstai päivääni,joka onkin jo huomaamatta kääntynyt perjantain puolelle.Kortti onnistui mielestäni loistavasti,joten osallistun sillä KKhaaste7:ään,jossa täytyy tehdä kortti,josta itse pitää!Tuo best wedding wishes lukee sisäpuolella.Saan vähän valikoimaa noin tekstileimoihin kun tilasin tänään ison läjän kivoja tekstejä niin syntymäpäivä,vauva ja hääonnittelujakin varten.
Nyt unille,naama täytyy vielä pestä,kävin kasvohoidossa ja olen hikoillut kotitöitä tehdessä luvattoman paljon sen jälkeen.
Terkuin,

torstai 8. heinäkuuta 2010

P*skarteluhaaste #47

Tämänkertainen paskiksen haaste kielsi kukkien käytön kortissa koristeena.Taustapaperi,jossa on kukkakuviota,olisi ollut sallittu,mutta teinpäs kortin sitten ihan kukkasitta!

Tässä taas taustalla kuplamuovilla leimattua kuvioita.Kuvan värittelin sellaiseksi,että kortti käy sekä poika- että tyttövauvasta onnittelemaan.Mukana taas helmiä ja yksi tähtikin on sujahtanut lankaan mukaan.Värimaailmaltaan kortti on taas itselleni mieluinen!

Terkuin,

Villakeijun dt-korttini

Villakeijun uusi haaste on taas julkaistu,käykäähän ihmiset kortinteon kimppuun!!Aikaa on 18.7. asti (tai niin kauan kun voittaja on arvottu).
Vaihtoehtoina oli 2 luonnosmallia,näköjään me kaikki dt-tiimiläiset oltiin menty tämän sydänmallin mukaisesti.Tässä oma korttini.
Korttini on kooltaan 15cm x 15cm.Korttipohja on omaa varastoa."Ruudullinen" vintage-taustapaperi, pilkullinen nauha, varrelliset kukat sekä lehdet ja puolihelmet löytyvät Villakeijun valikoimista.Koska en omista mitään leikkureita ajattelin tehdä käsivaraisesta sydämestä jo valmiiksi kunnolla epäsymmetrisen - se näyttää paremmalta kuin yritelmä symmetrisestä,joka ei kuitenkaan ole onnistunut.

Askarteluiloa!Terkuin,

keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Lomapäivän askartelurutistus!

Hiphei!Kolmas lomapäivä takana ja tämän päivän pyhitin askartelulle!Lisäksi kyllä pesin myös pyykkiä ja siivoilin,mutta sainpahan syyhytyksen pois peukalosta kun sain askarreltua monta korttia!

Tässä ensin nopea perusjoulukortti.Leimakuva on saatu,aiemmin jo väriteltykin.Lisänä tuo paperi (ostettu askartelukirppikseltä),sekä helmiä nuppineulassa :D Minulla on luvattoman paljon noita helmiä jemmassa,monenlaisia ja monessa värissä...yritetään käytellä poies.

Sitten tein pari vauvakorttia samalla kuvalla,mutta erivärisinä.Vihreän ystävänä minä ainakin tahtoisin saada vihreän vauvakortin!!Siis jos sellaista olisin saamassa,nyt ei ole tarvetta... :D Tässä muuten taustalla kuplamuovilla tehty leimauskuvio paperissa.Näin jossain nettikaupassa myytävän leiman,jossa oli tuollaista kuplamuovikuvioita,joten kokeilin itse väsäillä sellaisen ja hienohan siitä tuli! Saa vähän erilaista taustaakin välillä :)
Näissäkin tuossa sinisessä kaivelin helmivarastoja ja pujottelin nauhaan. Vähän epänormaali koriste,mutta onpahan jotain käyttöä noillekin!Ja yhdistää nuo klipsien tähdet kun on myös tuo roikkuva tähti.Nuo klipsit oli pakko laittaa,sillä saadussa leimakuvassa oli musta pieni mustetahra alareunassa,peitin tuolla sen ;)

Lisäksi tänään syntyi vaikkapa ystävänpäiväksi sopiva kortti sydän-teemalla!Tykkäilen yhdistää tuota ruskeaa vaaleanpunaiseen,en ole ihan lällyn ystävä ja pelkkä vaaleanpunainen tuntuu vähän imelältä.Tuo "i love you"- teksti on leikattu tuosta kortin sisälläkin olevasta paperista, jossa se lukee ruskeana ja vaaleanpunaisena. Simppeli kortti,mutta mielestäni nätti!

Tämmöisiä tänään!Vielä muutama kortti on ihan just kohta valmiina ;) Postailen ne myöhemmin tänään tai viimeistään huomenna :) Huomenna on loman ainoa hemmoittelupäivä,ei ole varaa reissuilla,joten varasin kampaajan ja ihonpuhdistuksen samalle päivälle ;) IHANAA!

Terkuin,

perjantai 2. heinäkuuta 2010

Kesäiloa!

Eilen yhtäkkinen inspiraatio synnytti tällaisen iloisen kesäkortin!Kuvan olen väritellyt jo aikaa sitten,en vaan oikein ole tykännyt värittelyn tuloksesta ja siksi kuva on ollut käyttämätön.Tässä kuitenkin tein siitä kesäisen kortin,joka onnistui mielestäni hyvin.


Ihana siili on saatu leimakuva,minulla on niitä niin paljon,että harvoin kaivan omia leimojani esille,olen laiska leimaamaan,joten käyttelen aina näitä valmiiksi leimattuja saatuja kuvia ;)

Ihanaa,viimeinen työpäivä tänään ennen lomaa..olo olikin aamulla sellainen,ettei oikein olisi jaksanut herätä ;)
Lomafiilistelyterkuin,